Eroon kusiaisista

Nykymaailmassa tehtävää tulityötä ja siihen tarvittavaa tulityölupaa ei onneksi tarvitse enää syvällisesti tulkita kummisedän ympäripyöreästä lauseesta, vaan ne voidaan kätevästi hoitaa mobiililaitteilla suoraan tulityöpaikalla. Tulityön tekijöiden lisäksi luvan myöntämisen yhteydessä asetetaan myös työlle asianmukaiset vartijat ja jälkivartijat. Jokaiselle osallistujalle voidaan myös lähettää tieto tulityöstä sähköpostiin tai he voivat seurata niitä oman puhelimensa sovelluksen kautta.
1425663752
"Noista kusiaisista pitäisi jotenkin päästä eroon", kuulin kummisedän sanovan. Tämä ei tapahtunut Corleonen kylässä Sisiliassa, eikä eliminoinnin kohteena ollut kilpailevan perheen businesmiehet. Tällä kertaa kyseessä ei ollut edes tarjous, mistä ei voisi kieltäytyä.

Kusiaiset

Olimme ystäväni kanssa kummisedän ja kummitädin mökillä viettämässä lapsuuden kesälomaa noin neljäkymmentä vuotta sitten. Siinä niitä kusiasia vilisti pihalla hirmuinen määrä, tulivat kutsumatta sisälle mökkiin, saunaan ja puukenkiin. Eivät olleet luvattomasti tulleita kesävieraita, eikä edes naapurimökkiläisiä. Ahkerat työläiset olivat valloittaneet mökin pihan ja lähiseudun metsät. Nyt niitä vain oli liikaa ja jotenkin niistä pitäisi päästä eroon, kummisetä mökin portailla istuessa ääneen pohdiskeli. 

Tuumasta toimeen

Saattoi olla sama päivä tai päivää paria myöhemmin, kun jäimme kaverini kanssa kahden mökille aikuisten suunnatessa kylille kauppaan. Puuhakkaina poikina päätimme laittaa tuumasta toimeen ja hoitaa perhettä piinaavan kusiaisongelman kerralla kuntoon. Löysimme varastosta perämoottorin bensakanisterin, takan reunukselta tikkuaskin ja lähistöltä kusiaisten tukikohdan mäntyä vasten nojaamassa. Ajattelimme, että riittävästi bensaa kekoon, palava tikku perään ja näin kummisedän ongelma olisi kertalaakilla hoidettu pois päiväjärjestyksestä.

Alussa homma toimikin suunnitellusti. Kuiva keko syttyi hyvin palamaan ja hetken päästä myös sen keskeltä ylös kasvava mänty. Samassa rytinässä alkoivat palaa myös varvut ja risut pesän vieressä. Juoksimme pää kolmantena jalkana takaisin mökille, nappasimme sankoja mukaan ja takaisin roihuavalle kusiaispesälle. Onneksemme pesä oli aivan rannan lähellä. Syöksyimme vaatteet päällä järveen täyttämään sankoja vedellä. Lopulta saimme kuin saimmekin metsäpalon alun sammutettua ja jäljelle ei jäänyt kuin mustunutta maata ja puuta.

Jälkihehkutus

Taisi vierähtää muutama päivä ennen kuin tulityömme jäljet paljastuivat suuremmalle yleisölle. Kummisetä oli jossakin vaiheessa huomannut mustuneen petäjän ja miettinyt, että olisiko siihen salama iskenyt vai mitä kummaa puulle on tapahtunut. Paikalle mennessään tietysti huomasi ja ymmärsi, mistä on kyse ja ketkä ovat asialla olleet. Mikäli oikein muistan, emme tainneet korviemme jälkihehkutuksessa työpanoksellemme juuri kiitosta saada – ja kusiaisetkin viihtyivät pihalla samaan malliin kuin ennen. Korjasivat hieman päältä hiiltyneen kekonsa hetkessä entistä ehommaksi.

Tulityöluvat

Nykymaailmassa tehtävää tulityötä ja siihen tarvittavaa tulityölupaa ei onneksi tarvitse enää syvällisesti tulkita kummisedän ympäripyöreästä lauseesta, vaan ne voidaan kätevästi hoitaa mobiililaitteilla suoraan tulityöpaikalla. Tulityön tekijöiden lisäksi luvan myöntämisen yhteydessä asetetaan myös työlle asianmukaiset vartijat ja jälkivartijat. Jokaiselle osallistujalle voidaan myös lähettää tieto tulityöstä sähköpostiin tai he voivat seurata niitä oman puhelimensa sovelluksen kautta.

Tehtävät tulityöt arvioidaan ja luokitellaan asianmukaisesti ja varmistetaan, että riittävä sammutuskalusto on olemassa ja käyttövalmiina. Lisäksi varmistetaan, että tulityöhön osallistuvilla on asianmukaiset luvat kunnossa. Kaikki tämä onnistuu vaivattomasti meidän Ennakoivan työturvallisuuden ja turvallisuusjohtamisen palvelullamme. Palvelu näyttää tulevat, parhaillaan käynnissä olevat, jälkivartioinnissa olevat ja kokonaan päättyneet tulityöt.

Tulityöluvat on palvelumme uusi osio, otettu pilottikäyttöön alkukesästä 2018 ja nyt käytettävissä kaikilla asiakkaillamme. Pilottikäytössä palvelulla hoidettiin kesän aikana yli 200 tulityön lupien myöntäminen. Ota yhteyttä, jos tulityölupien myöntäminen ja seuraaminen mobiilisovelluksen kautta kiinnostaa.

Facebook
Twitter

Pitkäaikainen yhteistyökumppanuus

Koskisen Konserni ja Atlantis ovat tehneet yhteistyötä yli 20 vuotta. Olemme olleet Atlantiksen HSEQ palvelun käyttäjä siitä lähtien kun yhteystyössä palvelua aloimme kehittämään yli 15 vuotta sitten. 

Yhteistyö on sujunut hyvin. Asiakasta on kuunneltu, toiveet on otettu huomioon ja yhdessä olemmekin kehittäneet monta osiota. Joskus uusissa toiminnoissa on ollut joitakin korjaustarpeita, mutta korjaukset ovat tulleet nopeasti. 

Atlantiksen HSEQ palvelu vastaa hyvin tarpeitamme ja on erinomaisesti mukautunut prosesseihimme ja niiden muutoksiin vuosien aikana. Lisätoiveet on toteutettu joustavasti. Tämä on myös hyvä tapa ja pohja dokumentoida tehtyjä toimenpiteitä. 

Aikanaan hankintaa tehdessämme ei juurikaan ollut vastaavia tuotteita markkinoilla. Lisäksi olemme tehneet Atlantiksen kanssa vuosien aikana tiivistä IT-yhteistyötä muillakin osa-aluilla kuin HSEQissä. 

Yhteistyötä työturvallisuudessa Atlantiksen kanssa yli 10 vuotta

MetsäWood on ollut Atlantiksen HSEQ palvelun käyttäjänä jo yli 10 vuoden ajan. Hankintapäätöstä tehdessämme tutustuimme markkinoilla oleviin palveluihin ja totesimme Atlantiksen Työturvallisuuspalvelun olevan meille kokonaisuutena parhaiten soveltuva.

Atlantiksen edustajat tuntevat tuotteensa todella hyvin ja osaavat heti kertoa, mihin pystytään ja miten. Tuki todellakin toimii ja yhteydenottopyyntöihin vastataan lähes aina saman päivän aikana. Kehitysajatuksiin suhtaudutaan positiivisesti ja henkilöt tuntevat hyvin sekä palvelun että asian ylipäätään.

Eniten olemme hyödyntäneet Sosiaali- ja terveysministeriön mallin mukaan toimivaa Riskien arviointia ja nyt uudehkona palveluosiona käytössämme on Auditoinnit. Auditointityökalua käytämme TR mittausten tekemiseen ja jatkossa myös Prosessiturvallisuuden ja 5S auditointien suorittamiseen.

Atlantiksen palvelu on laaja joustava kokonaisuus, josta jokainen asiakas voi koostaa itselleen tarvittavan kokoonpanon omien tarpeidensa mukaan.

Suosittelen Atlantiksen HSEQ palvelua kaikille sellaista tarvitseville

Katja Silvennoinen, Metsä Wood, Punkaharjun tehtaat
Laatu- ja turvallisuuspäällikkö

Atlantiksen HSEQ palvelu on hinta-laatusuhteeltaan paras meille

Olemme käyttäneet Komasilla Atlantiksen HSEQ työturvallisuuspalvelua vuodesta 2016 lähtien. Järjestelmä on mukautunut tarpeisiimme ja prosesseihimme erittäin hyvin. Hankintapäätöstä tehdessämme tutustuimme useaan markkinoilla oleviin palveluihin ja totesimme Atlantiksen meille parhaiten soveltuvaksi.

Atlantiksen HSEQ palvelun toimivuus on hyvä ja palvelu helppokäyttöinen, käyttäjien koulutus on helppoa. Järjestelmästä saadaan sellaiset raportit ulos, joita tarvitaankin. Lisäksi tapaturmailmoituksissa suora linkki vakuutusyhtiöön – ei enää käsin kirjoitettuja paperilomakkeita.

Pidän toiminnan sujuvuutta ja Atlantiksen asiantuntevuutta erittäin hyvinä. Järjestelmän käyttöönotto ja siihen liittyvät kehitystoimet on tehty mielestäni kumppaneina, ei niinkään asiakas-toimittaja-työnä. Ongelmiin on reagoitu nopeasti, vähintäänkin sillä tasolla, että tutkitaan, mitä on tehtävissä. Ja yleensä vielä ratkaisukin on toteutunut nopealla aikataululla, usein jopa saman päivän aikana, jos kyse pienemmästä viilauksesta.

Atlantiksen HSEQ palvelun hinta/laatusuhde on mielestäni parempi kun kilpailijoilla, koska se ei perustu käyttäjäkohtaisiin maksuihin. Toki muutaman käyttäjän yritys voi tämän kokea kalliina, mutta meidän +300 käyttäjää tulisi käyttäjäkohtaisina lisensseinä muilla järjestelmillä vastaavasti liian kalliiksi. Lisäksi kaikkea ei pakko ole ottaa käyttöön, modulikohtainen hinnoittelu on järkevää.

Suosittelen erittäin lämpimästi Atlantiksen HSEQ palvelua muille – ja olenkin jo suositellut.

Pekka Koskela, Komas Oy
Laatu- ja turvallisuuspäällikkö, työsuojelupäällikkö